Kuvaus
Kuksa on retkeilijän ja eränkävijän luottoväline joka vain paranee mitä enemmän sitä käyttää.
Jokainen kuksamme on käsin tehty kunnioittaen puuta ja sen uniikkiutta. Näin jokainen kuksa on omannäköisensä ja ainutlaatuinen omistajalleen.
Kuksa on käsitelty perinteisesti ja se säilyttää parhaiden ominaisuutensa säännöllisellä kahvirasvauksella, noin kerran vuodessa riittää. Kuksaa ei saa pestä pesuaineella – pelkkä vedellä huuhtelu riittää käytön jälkeen.
Koska kuksa on luonnontuote, se saattaa joskus käyttäytyä myös luonnon tavoin ja haljeta jännityksestä ensimmäisillä käyttökerroilla. Jos näin käy, saa tilalle uuden kuksan tilauksesta.
Kuksia voi myös tilata nimellä kaiverrettuna sekä myös muista toiveista voi aina keskustella.
Kuksan käyttöohjeet
Laita kuksa täyteen kahvikuumaa vettä, ei siis kiehuvaa.
Anna olla kaksi minuuttia ja kaada pois. Pahin suola kuksasta liukenee kuumaan veteen.
Suolavedessä keittäminen tappaa puusta jännitteet, siksi kuksassa on suolan maku.
Anna kuksan kuivua vähintään kaksi tuntia, mieluummin vaikka seuraavaan päivään. Puunsyyt aukeaa, kun se kostuu ja kuivuu.
Keitä vahvat suodatinjauhatuskahvit. Älä juo kuksasta, vaan ota suodattimen pohjalta märkiä lämpimiä kahvin”pööniä” ruokalusikallinen ja laita kuksaan. Hierrä lujasti peukalolla painaen ”pööniä” kuksan seinämiin niin kauan, että ne ovat kuivat (3-5 min.) Näin saat kuksaan pian vettähylkivän rasvakalvon, ettei se kastu ja kuivuessaan halkea. Samoin kaikki ylimääräiset maut jäävät rasvakalvon alle.
Juo ja juo kuksasta, mutta älä pese, koska kesto ja hygieenisyys perustuu siihen, ettei kuksaa pestä.
Kuksa imaisee sisäänsä juonnin jälkeen sinne jääneen kosteuden hetkessä ja kuivassa suolaisessa puu pinnassa pöpö ei kerkiä elää.
Nopeasti kuksan makua voi muuttaa korkillisella, maksimissaan yskänlääkemitallisella sitä viinaa josta pidät: Laita korkillinen viinaa kuksaan ja huljuttele hetken aikaa. Viina imeytyy kuksaan, ja muutama kuppi kahvia maistuu vähän viinalle, mutta ei niin paljon suolalle ja puulle. Lopullisesti ylimääräiset maut jäävät rasvakalvon alle. Suurempi määrä viinaa tulee puun syistä läpi, ja kuksa kastuu jolloin se voi kuivuessaan haljeta. Tämä toimitus ei ole välttämätön.
Käytä kuksaa joka päivä vähintään kuukausi, että saat siihen kunnon rasvapinttymän. Sitten se on valmis pitkille eräreissuille ja alkaa kestämään viinaakin ja maistuu sille mitä juot, eikä sille mitä siitä on viimeksi juotu.
Kuksa on ekologinen vaihtoehto. Se on vamistettu uusiutuvasta materiaalista ei tarvitse pesuainetta eikä kuumaa vettä pesemiseen. Ei johda lämpöä, eli kahvi säilyy pitempään kuumana ja voit juoda sen kuumempana koska kuksa ei polta huulia.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.